KMV-tuotteet ja Kauttuan LVI-piste ovat tehneet yhteistyötä jo vuosien ajan. Kauttualla on myynnissä useita KMV-tuotteiden edustamia tuotteita aina suodattimista pumppaamoihin. Yhteistyö perustuu korkealaatuisiin tuotteisiin, henkilökohtaiseen palveluun ja luottamukseen. Vuoden 2023 aikana Kauttuan LVI-piste nousi yhtiön Länsi-Suomen alueen suurimmaksi jälleenmyyjäksi.
KMV-tuotteiden asiakaskunta koostuu muun muassa tukkuasiakkaista, maanrakennusurakoitsijoista ja kunnista, mutta suurelta osin kivijalkakaupoista. Kauttuan LVI-pisteen kanssa yhteistyö käynnistyi reilut seitsemän vuotta sitten.
“Aluksi toimitimme Kauttualle suodattimia, ja pikkuhiljaa vuosien varrella yhteistyö on laajentunut muihinkin tuotteisiin: ensin mukaan tulivat pumput, sitten avokaivopumput ja viimeisimmäksi pumppaamot”, KMV-tuotteiden Länsi-Suomen alueen aluemyyjä Jouko Metsäranta kertoo.
Metsärannan työ on ollut vuosien ajan autolla kiertämistä. Pakettiauto on lastattu täyteen monenlaista LVI-liikkeiden tarvitsemaa tuotetta suodattimista uppopumppuihin. Metsärannan mukaan tällainen myyntitapa on kuitenkin hiljalleen hiipumassa, vaikkakin Suomessa on vielä toistaiseksi paljon maaseutua ja vanhan ajan pieniä kivijalkakauppoja.
“Kierrän omalla myyntialueellani yhteistyökumppaniemme myymälöitä. Näin ei tuotteen päälle tule kustannuksia esimerkiksi rahdeista. Automyynti on ollut meille ‘se juttu’, kilpailijoistakin erottava tekijä. Erityisesti nämä pienet myymälät hyötyvät tavastamme tehdä kauppaa. Niin kauan kuin kivijalkakauppoja on, tämä toimii.”
KMV-tuotteiden valikoima palvelee alueen tarpeita
Kauttuan LVI-piste on perustettu vuonna 2012. Vuosien varrella liikkeen työntekijöiden määrä on kasvanut muutamasta henkilöstä reiluun viiteentoista. LVI-alalla jo 1980-luvulta asti työskennellyt myyjä Jouko Salo kertoo, että liike palvelee paitsi omaa kuntaa myös naapurikuntia ja niiden asukkaita. Asiakaskuntaan kuuluu lisäksi lähialueen kiinteistöjen huoltopalveluyrityksiä ja isoja teollisuusasiakkaita, joille tarjotaan huoltoa 24/7-päivystyksenä.
Salo uskoo, että asiakaskunta on laaja pitkälti sen vuoksi, että heiltä saa muutakin kuin tuotteen.
“Tuotteen myymisen lisäksi meillä aina opastetaan myös tuotteen käyttöä. Tuote- ja asiakaskohtainen neuvonta varmasti vaikuttaa siihen, että asiakas tulee meille uudelleen.”
Kauttuan LVI-pisteessä myynnissä oleva KMV-tuotteiden tuotevalikoima palvelee hyvin alueen tarpeita. Alueella on vielä paljon omia kaivoja, ja lisäksi alueen useista järvistä otetaan vettä saunoihin. Nämä seikat lisäävät vedensuodatusjärjestelmien kysyntää.
Kertoo uppopumppujen laadusta, että ne voidaan pitää 24/7-toiminnassa koko talven.
Jouko Salo, Kauttuan LVI-piste
Salo mainitsee lisäksi pienpumppaamot, joiden myynnin hän uskoo kasvavan tämän ja ensi vuoden aikana. Rosterisilla uppopumpuilla puolestaan pidetään lähialueen järvien avannot talvenkauden auki.
“Kertoo uppopumppujen laadusta, että ne voidaan pitää 24/7-toiminnassa koko talven”.
Luottamus yhteistyön perustana
KMV-tuotteiden Jouko Metsäranta uskoo henkilökohtaisen palvelun olevan yksi syy siihen, että yhtiöiden välinen yhteistyö on vuosien mittaan laajentunut ja syventynyt.
“Asun itse melko lähellä, joten pystyn tarjoamaan tarvittaessa hyvinkin nopeaa palvelua, jos jokin tuote on loppumassa hyllystä. Suurin syy on kuitenkin siinä, että luottamus on molemmin puoleista.”
Yhteistyön mutkattomuus saa kiitosta myös LVI-pisteen Jouko Salolta.
“Jos aamupäivällä tilataan, saamme usein jo iltapäivällä tavaraa. Arvostan Metsärannan vuosikymmenien myyntikokemusta. Ja soitamme KMV-tuotteille kenelle tahansa, aina soitetaan takaisin. Homma toimii, ei jäädä yksin missään tilanteessa”. 1984, ja se kuuluu suomalaiseen WEST Invest Group -konserniin.