Liiketoiminta­periaatteet

Tulosta dokumentti: WEST Invest Group liiketoimintaperiaatteet 2024

WEST Invest Group on suomalainen, vuonna 1959 perustettu perheyhtiö. WEST Invest Group -konserniin kuuluvat yhtiöt tarjoavat vedenkäsittely-, höyry- ja energiaratkaisuja teollisuudelle ja kunta-asiakkaille. Konserniimme kuuluvat seuraavat yhtiöt: Höyrytys Oy, Hyxo Oy, Ubitec Oy, Ekomuovi Oy, KMV-tuotteet Oy, OleiniTec Nordic AB sekä osakkuusyhtiö Enico Oy.

Liiketoimintaperiaatteissamme mainittujen vaatimusten noudattamisen lisäksi noudatamme ja kunnioitamme lakeja, säädöksiä, sopimuksia ja muita velvoitteita sekä hyviä liiketoimintakäytäntöjä. Meille on tärkeää, että suhteemme asiakkaisiin, tavarantoimittajiin ja muihin liiketoimintakumppaneihimme perustuvat molemminpuoliseen luottamukseen. Edellytämme liikekumppaneittemme harjoittavan liiketoimintaansa tavalla, joka on yhdenmukainen näiden periaatteidemme kanssa. Huolehdimme siitä, että he tuntevat liiketoimintaperiaatteemme, ja selvitämme tarvittaessa kohtuullisessa laajuudessa odotustemme mukaisen toiminnan.

WEST Invest Group, helmikuussa 2024

1. Lainmukaisuus

WEST Invest Group ja siihen kuuluvat yhtiöt noudattavat voimassa olevia lakeja ja muita säädöksiä, määräyksiä sekä yleisiä ja erityisvelvoitteita sekä toimintaamme vaikuttavia kansallisia ja kansainvälisiä sopimuksia.

Odotamme henkilöstömme olevan tietoisia laeista ja asetuksista, jotka liittyvät heidän omiin työtehtäviinsä. Huolehdimme toimintamme asianmukaisesta dokumentoinnista ja varmistamme myös siten lain edellyttämien velvollisuuksien ja kirjanpitovelvollisuuden täyttämisen.

2. Työolosuhteet ja ihmisoikeudet

Noudatamme YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa määriteltyjä ihmisoikeuksia, joita ovat muun muassa mielipiteen- ja uskonnonvapaus, ihmisten tasa-arvoisuus sekä syrjinnän kielto. Edistämme omalta osaltamme monimuotoisuutta ja tasa-arvoa. Meillä kaikkia kohdellaan tasaarvoisesti ja kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja sen ilmaisuun, seksuaaliseen suuntautumiseen, etniseen taustaan, uskontoon, toimintarajoitteeseen ja ikään katsomatta.

Emme hyväksy minkäänlaista henkistä tai fyysistä rankaisemista, rankaisemisella uhkailua, työpaikkakiusaamista, seksuaalista tai muunlaista häirintää, työllistymismahdollisuuksiin tai työhön liittyvää syrjintää, pakko- tai muunlaista tahdonvastaista työtä.

Me WEST Invest Groupissa emme hyväksy lapsityövoimaa. Työnantajana noudatamme kansainvälisen työjärjestön ILO:n julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista.

WEST Invest Group kunnioittaa velvollisuuksiaan henkilöstöä kohtaan sosiaaliturvaa, työolosuhteita ja työehtosopimusneuvotteluita koskevien kansallisten lakien ja sopimusten mukaisesti. Kunnioitamme työntekijöidemme järjestäytymisvapautta ja yleisiä työehtosopimuksia. Noudatamme kansallisessa lainsäädännössä tai soveltavassa
työehtosopimuksessa määrättyä minimipalkkaa ja soveltavia ylityökorvauksia. Palkkauksen ja muiden etujen on oltava kansallisen lainsäädännön, sovellettavien sopimusten ja alan yleisesti hyväksytyn tason mukaisia.

3. Lapsityövoima

WEST Invest Group ei hyväksy lapsityövoimaa. Emme missään olosuhteissa työllistä lapsia, jotka ovat iältään alle työllistämisen sallivan laillisen vähimmäisiän. Jos tällaista ikää ei ole määritetty, vähimmäisikä on se ikä, jossa lapsi on suorittanut lakisääteisen pakollisen koulutuksen. Emme palkkaa vähimmäisiän ylittäneitä lapsia vaaralliseen työhön tai työhön, josta voi olla haittaa kehittymiselle.

Kaikkien työntekijöidemme tulee olla vähintään 15-vuotiaita työskentelevät he sitten vakituisina tai esimerkiksi harjoittelijoina tai kesätyöntekijöinä. Vakituisiin työsuhteisiin palkkaamme ainoastaan oppivelvollisuusiän ylittäneitä henkilöitä.

4. Työympäristön terveellisyys ja turvallisuus

Noudatamme kaikkia terveyttä ja turvallisuutta koskevia lakeja ja säädöksiä. Sovellamme lisäksi toiminnassamme käytäntöjä ja toimenpiteitä, joiden avulla pyrimme siihen, ettei työtapaturmia tai onnettomuuksia työympäristössämme tapahdu. Työturvallisuus on taattava aina.

Meille on tärkeää, että olemme omalta osaltamme luomassa mahdollisimman turvallisia työympäristöjä sekä omalle että alihankkijoidemme henkilöstölle, toimittajille, asiakkaille ja muille sidosryhmille. Edellytämme kaikkien osapuolten toimivan turvallisesti. Haluamme kehittää keinoja työolojen ja työympäristön parantamiseksi, ja kannustamme henkilöstöämme
työympäristön kehittämistyöhön.

Noudatamme sovellettavien lakien ja työehtosopimusten mukaisia työaikoja. Lakien ja työehtosopimusten puuttuessa huolehdimme, että säännöllinen työaika on enintään 48 tuntia viikossa. Huolehdimme, että työntekijöillä on vähintään yksi vapaapäivä jokaisessa seitsemän päivän jaksossa, ellei sovellettavassa lainsäädännössä toisin määrätä.

5. Ympäristö

Noudatamme kaikkia ympäristön suojelua koskevia lakeja ja säädöksiä. Lisäksi noudatamme ympäristönsuojelua koskevia ohjelmia, sitoumuksia ja säädöksiä, jotka soveltuvat toimintaamme. Pyrimme minimoimaan toimintojemme ympäristövaikutukset. Kehitämme tähän liittyviä sisäisiä toimintojamme, käytäntöjämme ja ohjeistustamme.

Pyrimme toiminnassamme varmistamaan turvallisen ja ympäristöystävällisen jätteiden loppukäsittelyn. Lisäksi pyrimme omalta osaltamme edistämään resurssien tehokasta käyttöä, fossiilisista polttoaineista luopumista ja kiertotaloutta.

Haluamme tehdä yhteistyötä kaikkien yhteistyökumppaneidemme kanssa kehittääksemme kestävän kehityksen mukaisia toimintatapoja ja ratkaisuja. Toimittajavalinnoissamme asetamme etusijalle toimijat, jotka tekevät systemaattisesti työtä työturvallisuuteen, sosiaaliseen vastuuseen, ympäristöön ja laatuun liittyen.

6. Korruption ja lahjonnan torjuminen

Emme harjoita tai hyväksy korruptiota, lahjontaa tai kiskontaa missään muodossa. Tämä koskee kaikkia suhteitamme. Työntekijämme eivät hyväksy tai tarjoa omasta tai konserniimme kuuluvan yhtiön puolesta suoria tai epäsuoria etuja, joiden tarkoituksena on tai saattaa olla laittoman, asiattoman tai muutoin sopimattoman liiketoiminnan edistäminen tai henkilökohtaisten etujen saavuttaminen. Työntekijämme välttävät tilanteita, joissa henkilökohtaiset edut saattaisivat olla
ristiriidassa konsernimme tai sidosryhmiemme etujen kanssa.

Emme missään tilanteessa osallistu rahanpesuun liittyvään toimintaan.

7. Reilu kilpailu

Noudatamme reilua kilpailua ja kilpailuoikeutta koskevia, toimintaamme soveltuvia kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä. Emme osallistu toimintaan, joka voisi rajoittaa tai vääristää kilpailua.

Meille on tärkeää toimia oikeudenmukaisesti, vilpittömästi ja rehellisesti kaikkia kilpailijoitamme kohtaan.

8. Tietosuoja

Tiedostamme, että työntekijöiltämme, asiakkailtamme, toimittajiltamme tai muilta liiketoimintakumppaneilta saamamme tiedot voivat olla luottamuksellisia, salassa pidettäviä tai muutoin arkaluonteisia. Keräämme ja käsittelemme henkilötietoja vain voimassa olevien tietosuojalakien mukaisesti.

Suojaamme tiedot asianmukaisesti ja estämme niiden luvattoman luovuttamisen tai väärinkäytön.

9. Liiketoiminta­periaatteiden noudattaminen ja seuranta

Edellytämme liiketoimintaperiaatteidemme noudattamista kaikilla tasoilla aina johtoryhmästä esihenkilöihin ja yksittäisiin henkilöstön jäseniin. Esihenkilöidemme vastuulla on varmistaa, että vaatimuksia noudatetaan, ja heidän on aina näytettävä hyvää esimerkkiä. Vaatimusten noudattamista valvotaan WEST Invest Groupissa kaikilla johdon tasoilla. WEST Invest Group -konsernissa on käytössä whistleblowing-järjestelmä, joka mahdollistaa ilmoituksien teon epäillyistä väärinkäytöksistä anonyymin vihje- tai ilmoituskanavan kautta.

Tulosta dokumentti: WEST Invest Group liiketoimintaperiaatteet 2024